
![]() |
Sinun ehdokkaasi, valmiina työhön kotiseutumme hyväksi. kaupunginvaltuustoehdokas PETRA UUSISALMI
puhelin: 040-775 0595, sähköposti: petra.uusisalmi@nuoriso.net VALITAAN NUORISON EDUSTAJA KOKO
KAUPUNGIN ASIALLE! Äänestäminen ei ole suuri
vaiva. Hoidetaan siis homma kotiin 24.10.2004! |
Petran tavoitteita
| 1. Milloin sait ensimmäisen kerran vastuullesi yhteisiä asioita? | -
Vastuun yhteisistä asioista sain ensimmäisen kerran
yläasteella, kun minut valittiin luokkani
luottamusoppilaaksi. Vaikka ensimmäinen luottamustoimeni
ei ollut painava, sain kuitenkin kipinän ja ajatuksen
siitä, millaista luottamustehtävässä toimiminen voisi
olla. - Ensimmäinen suuri askel minulle oli, kun sain hienon mahdollisuuden ryhtyä Kemijärven ensimmäiseksi nuorisoneuvoston puheenjohtajaksi. Tämä luottamustoimi on ollut minulle parasta koulua siitä, miten Kemijärven kaupunki toimii ja elää. Tietysti olen myös ylpeä siitä, että olen saanut puolustaa Kemijärven nuorten asioita.
|
||
| 2. Mitä tehtäviä hoidit Kemijärven lukiossa? | -
Syksyllä 2002 osallistuin ensimmäisen kerran lukion
oppilaskunnan vaaleihin ja onnekseni pääsin läpi.
Silloin sain hoitaakseni lukion oppilaskunnan
varapuheenjohtajan toimen. Se ei kuitenkaan ollut
"hyppy tuntemattomaan", vaan sain hienoa
opetusta siitä, miten yhteisiä asioita hoidetaan
seuratessani silloisen puheenjohtajan, sihteerin ja
muiden oppilaskunta-aktiivien toimia. - Vuoden 2003 oppilaskuntavaalien jälkeen sain hoitaakseni puheenjohtajan toimen.
|
||
| 3. Millainen kokemus ns. lukiotaistelu on ollut Sinulle? | -
Lukiotaistelu on nostanut lukioväessä esiin todellisen
taistelutahdon omaa hienoa opinahjoaan puolustaakseen.
Vaikka tulokset ovat tähän asti olleet lukion puolella,
on lopputulos edelleen äärimmäisen epävarma. Se on
mielestäni todella väärin! Miksi vuosi toisen jälkeen
pitää repiä uudelleen auki asiaa, jonka asinaomaiset
eli itse lukioväki on todennut täysin turhaksi. Vuosi
vuoden jälkeen oppilaat ovat edelleen sitä mieltä,
että lukio on parhaimmalla paikallaan Hillatiellä, ja
siinä se parhaiten palvelee oppilaita, opettajia ja
muita kaupunkilaisia. Itselleni lukiotaistelu on ollut
hyvä esimerkki siitä, miten asiat eivät saa olla.
Asianosaisia on kuunneltava ja heidän mielipiteitään
ei saa olla noteeraamatta, kun kyseessä on näinkin
suuri asia kuin oma koulu.
|
||
| 4. Mitä hyötyä nuorisoneuvoston perustamisesta on ollut? | -
Nuoret ovat saaneet todellista jalansijaa ja ääntä
Kemijärven kaupungin hallinnollisessa elämässä.
Nuorisoneuvosto voi ylpeänä edustaa Kemijärven koko
nuorisoa ja toimia nuorten asioiden eteenpäin viejänä.
Nuorisoneuvosto on järjestänyt ahkerasti erilaisia
tapahtumia ja illanviettoja, mutta olemme myös tehneet
kannanottoja nuoria koskeviin päätöksiin.
|
||
| 5. Miksi suostuit valtuustoehdokkaaksi? | -
Kirjoitin keväällä 2004 ylioppilaaksi Kemijärven
lukiosta, jolloiin myös toimeni oppilaskunnan
hallituksen puheenjohtajana päättyi. Muutin
tilapäisesti Kuusamoon töiden ja koulun peräsä,
jolloin sain hieman etäisyyttä kotikaupunkiini ja sen
elämään. Tuumaustauon aikana huomasin, että tunsin
edelleen suurta kiinnostusta kotikaupunkini yhteisiin
asioihin ja halua vaikuttaa. Haluan myös tuoda nuorta
näkökulmaa valtuustoon ja saada edelleen nuorten
ääntä kuulumaan kaupungin päätöksenteossa. - Kemijärvi on minulle rakas ja merkittävä kotikaupunki, josta olen saanut hyvät eväät elämään. Vaikka nykyinen elämisenmalli suosii asumista suurissa kasvukeskuksissa, maaseudussa ja Lapissa on voimaa! Kemijärvi, Suomen pohjoisin kaupunki, ei saa näivettyä ja sitä vastaan haluan antaa oman työpanokseni kaupunginvaltuustossa. Vaikka ajat ovat vaikeita, ei saa unohtaa yhteistyön voimaa ja avointa päätöksentekoa koko kaupungin hyväksi. - Keskusta on edelleen puolueena ja periaatteiltaan ainoa, joka puolustaa koko Suomen ja erityisesti maaseudun etua, joten siksi lähden ehdokkaaksi Kemijärven Keskustanuorten riveihin. Kun vaaliuurnat ovat lokakuun 24. päivä sulkeutuneet ja uudet valtuutetut astuvat työnsä ääreen tammikuussa, eis saa unohtaa, että kuntalainen, ikään tai sukupuoleen katsomatta, on valtuutetut sinne valinnut ja hänen etuaan siellä on puolustettava avoimin ja rehellisin tavoin.
|
||
| 6. Jos Sinut valitaan, mitkä ovat tärkeimpiä tavoitteita valtuustossa? | -
Aion tuoda esille erityisesti niitä asioita, jotka
hallitsen parhaiten. Erityisesti nuorten ääntä aion
pitää kuuluvissa ja heidän etuaan puolustaa. Avoimuus,
se on tärkeä osa kunnallispolitiikkaa ja sen
vahvistaminen on tärkeää. Myöskin lukiotaistelu ja
koko kouluverkkoasia on minulle tärkeä, ja siinä aion
puolustaa omaa kantaani. Kemijärven kyläkoulut on
pidettävä - jos suinkin mahdollista - elävänä ja
virkeänä, ja kylätoimintaa on tuettava. - Kemijärvi on edelleen pidettävä elinvoimaisena kaupunkina, jossa lapsilla, nuorilla, aikuisilla ja vanhuksilla on hyvä elää ja joiden ääni pysyy kuuluvissa kaupungin päätöksenteossa.
|
||
| 7. Kannattaako nuorta ehdokasta äänestää? | -
Vaikka nuoren ehdokkaan tietotaito ei ole yhtä vankka
valtuustotyön osalta kuin pitkän linjan valtuutetun, on
nuorella ehdokkaalla kuitenkin vahvuutena oman
ikäluokkansa tuntemus, tuoreet ajatukset ja vahva halu
vaikuttaa! Iän ei pidä antaa hämätä, vaan myös
Kemijärven kaupunginvaltuustossa on oltava jokaisen
ikäluokan edustajia. Näin ollen valtuustosta tulee
vahvempi ja sen tietotaito on laajempaa, kun sillä on
valtuutettu jokaisesta ikäluokasta.
|
||
| 8. Mitä Kemijärvi sinulle merkitsee? | -
Kemijärvi merkitsee minulle ennen kaikkea rakasta
kotikuntaa ja juuria, joita kannattaa puolustaa ja joista
kannattaa olla ylpeä. Kemijärvellä olen saanut elää
turvallisen lapsuuden ja saanut hyvät eväät
maailmalle. Kemijärven - Ollessani pois voin ylpeänä kertoa, että olen kotoisin Lapista ja kaupungista nimeltä Kemijärvi. Rakkautta omaan kotikuntaansa ei pidä hävetä, oli se sitten miten pieni tai suuri tahansa. Itsestäni voin sanoa, että tuo rakkaus Kemijärveen saa minut vielä palaamaan lopullisesti juurilleni.
|

Petran kausi Kemijärven nuorisoneuvostossa päättyy 15.10.2004, ja kunnallisvaalit käydään 24.10. Pitkää taukoa luottamustehtävistä vapaana ei siis tule, jos suotuisa vaalitulos tuona sunnuntaina saavutetaan. Eikä sitä taukoa tarvitakaan. Semmoinen ihminen, joka on saanut kutsumuksen yhteisten asioiden hoitamiseen, ei niistä halua kovin köykäisin perustein luopua. Joku sanoo sitä vallanmakeudeksi. Ehkäpä niinkin, onhan tietty määrä kunnianhimoa ja tervettä itsetuntoa paikallaankin - jos ei pidä itsestään, kuinka voisi toisten asioita hoitaa? Mutta huomioisen arvoista on myös se, mitä yhteisten asioiden hoitaminen luottamushenkilönä todella merkitsee. Tokihan voi tulla kokoukseen ja vasta siellä avata esityslistan sisältävä kirjekuori, mutta Petran kaltaiselle ihmiselle se ei ole sitä. Yhteisten asioiden hoitaminen on talkootyötä, vastuunkantoa, väliin uuvuttavaakin puurtamista, työtä yhteisen kotiseudun ja paremman tulevaisuuden hyväksi.
Ikäisekseen Petralla
on paljon kokemusta poliittisesta toiminnasta. Valtuustotyöstä
sitä ei tietenkään ole, mutta sen käyttäminen argumenttina
äänestyspäätöstä tehdessä olisi yhtä järkevää kuin
Kemijärven kaupungin sivistyspuolella harrastaman sisäisen haun
periaatteen puolustaminen: "Et voi hakea kaupungille
töihin, ellet ole jo kaupungilla töissä." Tätä
sisäsiittosääntöä vastaan on Petra muiden lukio-aktiivien
kanssa saanut taistella. Puhumattakaan tuosta lukiotaistelusta,
joka on vuosi vuodelta estänyt ylimmän virkamiesjohdon ja
muutamien heitä aina tottelevien valtuutettujen
etukäteissopimukset Kemijärven lukion siirtämisestä
Hillatielle. Niissä otteluissa ei ole päätä silitelty, ei
puolin eikä toisin.
Eivätkä ole olleet helppoja ne muutkaan asiat, mitä Petra on joutunut hoitamaan. Nuorisoneuvoston tukema aloite skeittajien harrastuspaikasta hautautui tekniseen virastoon, ilmeisesti varsin aktiivisen unohtamisen tuloksena. Sitä on Petra koettanut potkia eloon, vaikka vastakaiku on jäänyt vähäiseksi. Ja kävihän Petra nuorisoneuvoston puheenjohtajan ominaisuudessa kerran puhumassa kaupunginvaltuustolle. Asiana oli kesätyöpaikkojen lisääminen, ja aloite sitten menikin läpi, vaikka itse kokouksessa tuntui valtuutettuja enemmän kiinnostavan kokousta seurannut tilinpäätösillallinen. Nuorten ja Kempan puolesta on Petra pitänyt ääntä myös lehtikirjoituksissa, joskus yksin, joskus yhteistyössä toisten aktiivien kanssa. Keskustanuorten sihteeri Janne Kaisanlahden kanssa ovat ottaneet kantaa kuntaliitokseen, puolustaneet kaunista vaakunaamme ja tuoneet julki monia kipeitä asioita koulumaailmastakin. Niitä, jotka kaikki tiesivät, mutta kukaan ei uskaltanut puhua oman hipiänsä tahraamista peläten.
Kun Petra kirjoitti keväällä 2004 ylioppilaaksi ja pääsi opiskelemaan matkailualaa Kuusamoon, tuumaili joku, että sinne menee taas yksi harvoista aktiivisista nuorista ja nuorten etujen puolustajista. Petra lupasi kyllä kirjansa Kemijärvellä pitää, mutta sittenkin. Tosin eihän Kuusamo maailman toisella laidalle ole. Ja täytyyhän nuoren lähteä opiskelemaan, jos mielii elämässä eteenpäin. Maailma vain pitäisi saada sille mallille, että nuoretkin voisivat palata takaisin kotiseudulleen työtä tekemään opintojen jälkeen. Siinä pitää haastetta ja uskallusta olla, joka näinä päivinä tohtii vastuunkantajaksi - ihmisten haukuttavaksi ryhtyä. Kuitenkin alkoi kuulua, että Petralla sitä rohkeutta löytyy. Ja niin pyysivät Keskustanuoret Petraa ehdokkaaksi, ja laadittiinpa toinenkin kirjoitus kesällä 2004. Paikkakunnan nuorten puolesta lähetettiin Petralle vetoomus, jossa pyydettiin asettuvan ehdolle ja luvattiin tukea.
Petra on Kemijärven Keskustanuorten ehdokkaana ja myös puolueen nuorisojärjestön, Nuoren Keskustan Liiton Kemijärven osaston jäsen. Saako nuori ihminen ajatuksiaan kuuluville kauan kaupunkia hallinneessa puolueessa vai juntataanko vanhaan muottiin? Ensinnäkin pitää huomioida Keskustanuorten tekemä työ päätöksentekokulttuurin uudistamisessa viime vuosina. On sanottu oma mielipide ja pidetty ääntä joidenkin ärsytyskynnykseen saakka ja ehkä ylikin. Ei ole sitouduttu kenenkään talustusnuoraan, vaikka niin onkin väitetty. Toiseksi on muistettava ehdokas Petra Uusisalmen henkilökohtaiset ominaisuudet: sanavalmius ja äänen pitäminen toistenkin puolesta. Mutta ei se ole mitään uhmamielisyyttä ja nuoren vihaisen naisen kapinaa. Ei kukaan Petran tunteva sellaista edes epäilisi. Reilusti ja rehellisesti asiat hoidetaan, vanhempia ikäluokkia kunnioittaen, yhteistyön kättä niin yhdelle kuin toisella laidalle tarjoten. Sellaisena me olemme oppineet Petran tuntemaan. Kaikkien kanssa toimeentulevana ja sovittelevana, mutta silti lujan ja rautaisen tahdon omaavana. Ja todettakoon lisäksi, että nuorelta vaatii rohkeutta näinä päivinä tulla mukaan poliittiseen toimintaan. Sana "politiikka" kun tuntuu olevan kirosana ja lapset oppivat vanhemmiltaan jo varhain, että "omaa etuaan ne siellä vain kaikki ajavat".
Näissä
vaaleissa kannattaa todella miettiä, ketä äänestää. Eikä
ääntä kannata antaa sille, joka tarjoaa parhaimmat lahjukset.
Voi ne lapaset, täytekakun tai kossupullonkin halutessaan
vastaan ottaa jos valtuustokandidaatti vaalinalusviikoilla niitä
tarjoaa, mutta ko. kandidaatin numeroa ei tulisi sinne lappuun
piirtää. Sillä perusteella ei kannata äänestää, jos laatua
haluaa. Eikä silläkään perusteella, kuten muuan pappa
taannoin sanoi, "että komeinta naista", vaikka sillä
argumentilla voisi Petra ehkä ehdokkaaksi tullakin. Näissä
vaaleissa valitaan se kokoonpano, joka luotsaa Kemijärvi-laivaa
seuraavat neljä vuotta. Ajat ovat ahtaat ja ankeat, synkät kuin
vaakunamme tumma pohjaväri. Mutta sittenkin loistavat kirkkaat
tähdet hopeanhohtoa luoden pimeän kaamosyön keskelle.
Tarvitsemme sellaisia valtuutettuja, joilla on tarmoa ja
rohkeutta panna itsensä likoon toisten puolesta. Sellaisia
valtuutettuja, jotka keskellä työttömyyttä ja muuttotappioita
jaksavat uskoa Kemijärven parempaan tulevaisuuteen. Siihen,
että Kemijärvi on nouseva kaupunki! Siksi meidän ehdokkaamme
on Petra Uusisalmi.
- tukiryhmä yli puoluerajojen -
Hoida siis omat asiasi ja käytä äänioikeuttasi. Tavataan vaaliuurnilla!
terveisin Petra